Niko Poikulainen

Vinkeistä linkeistä


Julkaistu 2025-10-19

 

Blogiani lukemalla on saattanut huomata, että julkaisuni sisältävät jonkin verran linkkejä, ja melko usein ne johtavat Wikipediaan. Hyvin huomattu, koska se on totta. Kirjoitan joskus melko teknisistäkin aiheista toivoen, että blogiani pystyisivät seuraamaan myös sellaiset ihmiset, joille tietotekniikka on vieraampaa. Silloin on parempi avata termejä ja tuoda aiheita lähemmäksi. Avaan tässä kirjoituksessa linkittämiseen liittyviä periaatteitani.

 

Blogissani on lähtökohtaisesti neljää eri linkkityyppiä:

 

 

Sisäiset linkit

 

Sisäisellä linkillä tarkoitan linkkejä, jotka ohjaavat aikaisempiin blogikirjoituksiini – tai ehkä myös tuoreempiin, jos lisään vanhempiin juttuihin linkkejä jälkikäteen. Blogini on sen verran tuore, että sisäisiä linkkejä on vielä todella vähän jos ollenkaan. Jatkossa niiden määrä todennäköisesti lisääntyy jonkin verran, mikäli haluan tarjota lisälukemista aiempien bloggauksieni muodossa tai viitata niihin ihan vain viittaamisen ilosta.

 

Wikipedia-linkit

 

Ainakin toistaiseksi olen pyrkinyt keskittämään kaiken linkittämisen ensisijaisesti suomenkielisiin Wikipedia-artikkeleihin; Wikipediaan, koska kyseessä on yhteisön ylläpitämä ja mahdollisimman objektiivinen tietosanakirja, ja suomenkieliseen, koska blogini kieli on suomi ja kohdeyleisöni suomenkielinen. Sellaisissa tapauksissa, joissa suomenkielistä Wiki-artikkelia ei ole tarjolla, tai jos se on huomattavan suppea, linkitän mieluummin englanninkieliseen artikkeliin.

 

Tiedän, että monesti Wikipediaa ei kelpuuteta lähteeksi, mutta artikkeleihin on merkitty lähteet, joita lukija voi halutessaan seurata. Lähteen puuttuessa tietoon kannattaa suhtautua kriittisemmin. Pienen kielialueen Suomi-Wiki on valitettavasti lähdemerkintöjenkin osalta englanninkielistä jäljessä.

 

Linkit virallisille sivustoille

 

Koetan välttää linkittämästä ohjelmistojen ym. virallisille sivuille, koska niissä tieto on aina esitetty sillä tavalla kuin valmistaja haluaa sen esittää. Joissakin harvoissa tapauksissa, joissa olen ehkä toivonut – hyötymättä asiasta mitenkään itse – lukijoideni perehtyvän johonkin ohjelmistoon tarkemmin ja ottavan sen käyttöönsä, olen saattanut linkittää viralliselle sivustolle. Todennäköisemmin linkki johtaa silti Wikipediaan.

 

Linkit uutisiin, artikkeleihin ja blogeihin

 

Tähän mennessä olen linkittänyt blogeihin vain pari kertaa, mutta uutisiin tai artikkeleihin en kertaakaan. Ei kuitenkaan ole olemassa periaatetta, jonka mukaan en voisi tehdä niin. Uutisten, artikkeleiden ja blogitekstien ongelma on mielestäni se, että ne ovat usein pitkiä, teknisiä ja englanninkielisiä. Vaikka luen niitä itse, en ole osannut päättää, että kannattaako blogini lukijoita johdattaa kaninkoloihin vai ei. Toisaalta, eihän niitä olisi pakko lukea, jos ei halua.

 

Näitä linkkejä et näe

 

En kuuna päivänä linkitä YouTubeen, vaikka olisin juuri nähnyt siellä kiinnostavan videon. En linkitä myöskään muihin Googlen tai esimerkiksi Metan palveluihin, koska en halua tarjota vakoilukoneistolle verkkoliikenteen myötä käyttäjädataa, profilointimateriaalia, mainostuloja ja liikevaihtoa. Jokainen tekemättä jätetty linkki haitallisina pitämieni yritysten palveluihin on kotiin päin. Koetan elää niin kuin saarnaan, ja vaikka en aina onnistuisikaan siinä, linkittämättä jättäminen on helppo teko.




Julkaisun aihetunnisteet

Kaikki aihetunnisteet

Mastodon Bluesky Pixelfed Sähköposti | Email RSS-syöte